keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Jyväskylä KV

Milon ensimmäinen virallinen näyttely meni oikein mukavasti. Menimme Jyväskylään jo edellisenä päivänä ja yövyimme hotellissa, missä Milo sai jo tottua siihen että ympärillä on paljon koiria. Kun sunnuntaina menimme näyttelypaikalle, oli Milo ihmeellisen rauhallinen ja käveli sisälläkin todella nätisti. Yleensä vastaavissa paikoissa on heti pää mennyt ihan sekaisin kaikista hajuista. Kehässä Milo totteli aivan täydellisesti ja ravasi kiltisti. Ainoastaan pöydällä hieman jännitti. Tuomari mittasi Milon korkeuden ja sai tulokseksi 45cm. Milo taisi kyllä seisoa hieman kyyryssä kun tuomari käski pitää rinnan alta kiinni... Tuomari kehui mm. rakennetta, päätä, turkkia, väriä ja luonnetta. Katsoi korvakoruja siihen malliin että säälittävät ovat mutta tulossa ;). Suurimmat puutteet olivat siis korkeus ja että Milo käveli etutassuilla jotenkin ristiin. Pohdin mitä tämä ristiinkävely oikeen tarkoittaa mutta varmaan johtuu siitä kun menemme ympyrää, Milo kävelee hieman kylki edellä, koska sillä on paha tapa kiilata hieman edelle. Tämä varmaankin korjattavissa harjoittelulla. Arvostelussa mainittiin myös että on löysä edestä ja että kyynerpäiden tulisi sopia paremmin rintakehään. Näistä puutteista johtuen saimme keltaisen nauhan (JUNH). Tuomari sanoi kyllä vielä että piti paljon Milosta mutta että hänen on pakko arvostella kriteereiden mukaan. Näyttelyarvostelu välilehdeltä löytyy arvostelu kokonaisuudessaan.

 

Kuva: Paula Lauanne

Milon sisko Mandi oli myös Jyväskylässä ensimmäisessä näyttelyssään. Mandi pärjäsikin hienosti ja sijoittuikin ensimmäiseksi junnuluokassa (JUN ERI1). Onnea vielä Mandille! Suoritusten jälkeen pääsivät sisaruksetkin tervehtimään toisiaan. Jälleennäkeminen oli tietysti riemuisa, vaikka Milo olikin hieman ihmeissään kun Mandilla oli juoksut. Mandi osasi kuitenkin sanoa topakasti takaisin ja Milo tajusikin olla enempiä häiriköimättä.
Kuva: Paula Lauanne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti